Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue ei pidä siitä, että ihmiset vapaasti kertovat mielipiteensä. Siksi he ovat rakentaneet Kiinanpalomuurin (Great Firewall of China). Aivan samalla tavalla kuten se aiempi kivinen muuri, tämä uusi muuri pitää vieraat loitolla. Ainoa ero lienee, että muuri 1.0 piti ulkomaalaiset poissa, kun taas muuri 2.0 pitää vieraat ajatukset (kuten ilmaisunvapaus, demokratia, jne.) poissa.
En ole mikään ihmisoikeusaktivisti, olenhan ollut töissä Kiinalaisessa suuryrityksessä jolla on lämpimät suhteet hallitsevaan eliittiin, mutten voi hyväksyä ajatusta, että kaikilla ei olisi vapautta sanoa mitä haluaa.
Olen nyt käytännössä saanut kokeilla miltä tuntuu, kun saa elää maassa joka pelkää omia kansalaisiaan. Ihmeellisintä on, että hallinnon näkymätön koneisto tekee pikkuasioista uskomattoman työläitä, elämää suurempia tehtäviä. Tämän blogin kirjoittamiseen tarvitsen VPN:n (Virtual Private Network). Kuten moneen muuhunkin moraalisesti arveluttavaan internetissä löytyvään palveluun: Facebook, Twitter, Google, Youtube, New York Times, IMDb (Internet Movie Database). Eli jos esimerkiksi haluaisin tietää kuka esitti Ms. Moneypennyä uusimassa Bond-elokuvassa, joudun ensi kytkemään koneeni VPN serverille ja vasta sitten etsimään, että kukas se nyt olikaan. Tämä voi kuulostaa pieneltä ongelmalta, mutta lisänä tähän on, että yhteyden saaminen tai ylläpito on erittäin sattumanvaraista. Viime kuukausina on VPN ollut erittäin epävarma. Olen joutunut ruuvaamaan asetuksia, vaihtamaan servereitä ja protokollia. Silti Kiinan kiva palomuuri saattaa huomata, että koetan lukea jotakin, joka ei hallintoa miellytä. Ja katkoo yhteyteni ulkomaailmaan.
Askartelun lomassa olen huomannut, että kaikkein järein ase totaalitäärin ihmiskontrollityökalupakissa ei ole välttämättä kidutus tai pidätys. Näitä kumpaakaan en halua kokea. Enkä toivo, että kukaan joutuu Kiinan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan viranomaisen asiakkaaksi. Mutta uskon, että tehokkain tapa pitää massat hallitusti aloillaan on tehdä pienistä arkisista asioista hankalia. Ihmiset ovat laiskoja. Jos pieni yksinkertainen asia, jota internetin selailu nykyään on, tehdään työlääksi, jää se helposti tekemättä. Ihmiset käyttävät silloin mieluummin kiinalaisia kopiota Googlesta, Youtubesta ja Facebookista, jotka ovat kätevästi viranomaisten sensuroitavissa. Ja minusta tuntuu, että eläessään tarpeeksi kauan tälläisten pienien vaikeuksien kanssa ihminen turtuu ja väsyy ja lakkaa olemasta utelias muuta maailmaa kohtaan. Elämä supistuu pienenpään piiriin kuin olisi tarvis.
Tämä on ensimmäinen maa, jossa oikeasti pälyilen kadulla talsivia poliiseja. He luultavasti ovat yhtä harmittomia kuin Suomessakin, mutta täällä he tuntuvat arvaamattomilta.
Kuvan nuorista kansanarmeijan upseereista otti vaimoni muutama vuosi sitten Shanghaissa.
