sunnuntai 21. elokuuta 2011

Vain pakki puuttuu

Ensin pahoittelen pitkää hiljaisuutta Siirtotyöläisen osalta. Tässä vain tuli todistetuksi, että olen patalaiska kirjoittaja. Voin kuitenkin syyttää koulutustani. Taideteollisessa Korkeakoulussa ei minun aikanani panostettu paljoa kirjalliseen ilmaisuun: Siellä pärjäsi enimmäkseen askartelu-paskartelulinjalla.
Se mikä sai minut palaamaan tämän blogin pariin oli hetkellinen väläys tänään lenkkeillessäni. Juoksureittini varrelle osui tienpätkä, josta oli rakennustöiden takia suljettu toinen kaista noin 30 metrin matkalta. Tällä yhdellä kaistalla nökötti kaksi autoa nokat kiinni toisissaan. Kuljettajat olivat kuin pysäytyskuvat jostakin nuorisoelokuvasta, jossa pelataan "chicken" -nimistä peliä. En tiedä kauanko olivat kuskit tuijottaneet toisiaan, mutta aika monta autoa oli kerääntynyt jonoksi kumpaankin suuntaa. En jäänyt ihailemaan tätä hitaasti etenevää draamaa. Juostessani eteenpäin mietin, että mitähän kuskit ajattelevat? Ja miksi kumpikaan ei pystynyt antamaan periksi nopeasti? Itse en olisi pystynyt olemaan toimimatta montaakaan sekuntia. Olisin myöntynyt ja peruuttanut.
Taannoin eräs toinenkin siirtotyöläinen oli joutunut samanlaiseen tilanteeseen ja keskutellessamme tulimme seuraavanlaiseen tulokseen: Koska autokoulu opetus ei ole kovin kaksista täällä, monet kuskit ovat hyvin epävarmoja peruutustaidoistaan. Olen tämän havainnut muissakin yhteyksissä. Kiinalainen auto kulkee lähes aina vain eteenpäin. Taskuparkkeerauksista on turha haaveilla, vaikka lähes kaikissa autoissa tuntuu olevan peruutustutkat. Koska autot on kalliita täälläkin, se nostaa kynnystä antaa periksi ja alkaa peruuttaa, koska lopputuloksena voi olla kolhittu auto ja kasvojen menetys.
Ja lopuksi lupaan, että tämä on viimeinen liikenneaiheinen kirjoitus vähään aikaan.